Oinaan merkki

Aurinko liikkuu oinaassa vielä huhtikuun kolmannelle viikolle asti. Oinas aloittaa eläinradan, ja samalla neljän ensimmäisen merkin jakson (Oinas, Härkä, Kaksoset, Rapu), jonka aikana syntyneiden ihmisten on tärkeää oppia olemaan uskollisia itselleen.  Tähän jaksoon liittyvät myös yksilöllisyys, oikeudenmukaisuuden taju ja työteliäisyys.

Yksilöllisenä tulimerkkinä oinas on parhaimmillaan innostavana innostujana ja aloitteiden tekijänä.  Oinaissa on yleensä voimaa kuin pienessä kylässä ja he ovat aina valmiita pieneen tai isompaan kisaan tai otteluun hyvän puolesta pahaa vastaan. Koska oinasta hallitsee soturiplaneetta mars, se on kaaharien ja tappelupukarien suosikkimerkki. Yleensä kaikki muutkin oinaat ajavat autoa mielellään.  Marsin vaikutuksesta ihaninkin oinasnainen osaa tarvittaessa olla yksi jätkistä, eikä hän muutenkaan ole mikään ruusunnuppu vaan enemmän kuin kevään ensimmäinen krookus lumeen sulaneessa pälvessä tai leskenlehti ojan pohjalla.  Huhtikuuhun sijoittuu normaalisti myös pyöräily- ja ulkopelikauden alku.  Mars on urheilun suojelija ja urheiluun liittyvät huhkiminen ja kisaaminen sopivat oinaille täydellisesti.

Peppi Pitkätossu oli varmasti oinas itsenäisyydessään, vahvuudessaan ja seikkailunhalussaan.

Toisten ei kannata huolestua, jos oinas on ajattelematon tai omapäinen – huomaavaisuus tai tahdikkuus ei ole tämän merkin aluetta eikä oinasta voi muuttaa. Hänen täytyy tulla toimeen ennen kaikkea itsensä kanssa.  Reiluus, suurpiirteisyys ja huumori tekevät hänestä kuitenkin seurassa hauskan.  Oinaat yleensä myös pitävät lupauksensa.  Melkein kaikilla oinailla on yksi punainen villapaita, jota he rakastavat. Kaikki selkeä ja jopa karu tyyli sopii oinaille. Ei liikaa hössötystä vaatteissa, ruuassa tai asumuksessa. Monet oinaat pitävät liharuuista.

Oinaat tekevät usein asioita ensimmäisenä ja huomasin, että jostain syystä monet 1900-luvun mustan musiikin supertähdet olivat oinaita Billie Holidaysta Marvin Gayen kautta Aretha Frankliniin. Tarvittiinko taiteilijanuran tekemiseen noina aikoina keskimääräistä enemmän puhtia?

Kirjoittelen tänne aurinkomerkkikuvauksia, jotta muodostuisi tunnelma kustakin merkistä ja vuodenajasta. Jos et tunnista itseäsi niistä, laske ihmeessä itsellesi kartta ja opettele myös kuu- ja nousumerkkiesi (AC) sijainnit. Aurinkomerkillä, kuun merkillä, kuu- ja aurinkomerkin suhteella ja nousevalla merkillä pääset jo pitkälle!

3 Responses to “Oinaan merkki”


  1. 1 Kaisa maaliskuu 26, 2010 2:31 pm

    Tykkään erityisen paljon näistä kulttuuriviittauksista, joita kirjoituksissasi on. Ovat hauskoja kuriositeetteja ja avaavat mainiolla tavalla tähtimerkkejä laajemmalle. Hyvä!

  2. 2 Maija maaliskuu 26, 2010 2:49 pm

    No siistii🙂

    Perjantaita vietetään muuten tulisissa tunnelmissa, aurinko oinaassa, kuu leijonassa, merkurius ja venus oinaassa, mars leijonassa.. aikamoinen nuotio siis.

    Huomenna siivotaan jäljet, kun kuu siirtyy neitsyeen kohti täyttäkuuta.

    Hyvää viikonloppua jengi!


  1. 1 Kevätpäivän tasaus 2011 « Tähtien väli Paluuviite: maaliskuu 21, 2011 1:32 pm

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Maija

Kirjoittaja on innokas elämän opiskelija, astrologian harrastaja ja ammatiltaan kirjastosihteeri (FM).

Kalenteri

maaliskuu 2010
M T W T F S S
« Feb   Apr »
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031  

Arkisto


%d bloggers like this: