Kaksosten merkki

Kaksosten merkin aika on vuoden valoisinta aikaa ja nähtävää ja koettavaa on suunnilleen niin paljon kun maailmassa asioita. Kaksosesta on moneksi, mutta kaikkia merkin edustajia yhdistävät merkin hallitsijaplaneetta merkuriuksen lahjat uteliaisuus, terävä mieli ja loistavat puheenlahjat. Kaksosen tunnistaa kadulla siitä, että hän puhuu kännykkään. Kesäkuussa syntyneen isoäitini kodin tärkein esine on lankapuhelin.

Muuttuvana ja joustavana merkkinä kaksonen ei kestä liikaa paineita, vaan niiden alle joutuessaan joko joustaa tai vaihtaa maisemaa. Merkuriuksen metalli alkemiassa on elohopea. Joku vertasi kaksosta myös perhoseen – värikkyys, nopeus ja keveys ovat kaikki sopivia laatusanoja. Kaksonen on urbaani merkki, joka liittyy tiedonvälitykseen ja liikenteeseen. Puutarhahommat jäävät yleensä muille, jos kartassa ei ole neitsyttä tai rapua.

Jos oinas edustaa oivallusta minuudesta ja härkä omia aistihavaintoja, kaksosten merkissä yksilön tehtävä on kommunikoida henkilökohtainen visio. Eläinradan alkupään lapset sopivat aina taiteilijoiksi, koska heidän tehtävänsä on tehdä sellaista, mitä muut eivät ole ennen tehneet. Kirjallisuus ja omat tekstit sopivat hyvin, mutta toimittajan ammatti kiteyttää kaksosesta paljon: ota selvää itse valitsemastasi aiheesta kontaktiesi avulla ja saata se muiden tietoon. Koska kaksonen puhuu nopeammin kuin kirjoittaa, radiossa ja televisiossa on paljon ihmisiä, joiden kartassa on kaksosta.

Sanat ovat kaksoselle tärkeitä. Itse alan epäillä kaksosta kartalla aina siinä vaiheessa kun sanat virtaavat pitkänä, polveilevana ryöppynä – Bob Dylanin loppumattomat biisit, Allen Ginsbergin Huuto-runo tai Alanis Morrissetten ylipitkät levyn nimet toimikoot esimerkkeinä. Suomessa vaikkapa Tommy Lindgrenillä on sana hallussa.

Muut merkit saattavat moittia kaksosia pinnallisuudesta, ailahtelevaisuudesta ja juoruilusta. Kaksonen ei ymmärrä tätä, koska hänen tapansa olla empaattinen on kertoa, että yhdelle kaverille sattui tässä taannoin samanlainen tapaus tai yrittää parantaa tunnelmaa puheenaihetta vaihtamalla.  Ja jos hän ei ole tänään kiinnostunut samoista asioista kuin viime viikolla, se johtuu siitä, että jotakin uutta on tullut tilalle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Maija

Kirjoittaja on innokas elämän opiskelija, astrologian harrastaja ja ammatiltaan kirjastosihteeri (FM).

Kalenteri

kesäkuu 2010
M T W T F S S
« May   Jul »
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
282930  

Arkisto


%d bloggers like this: