Taivaalla tällä viikolla

Hei ystävä ja lukija! Pitkästä aikaa muutama sana tämän viikon tähtitaivaasta. Aurinko on jo pitkään liikkunut neitsyen merkissä ja jatkaa siellä kulkuaan tänä vuonna syyskuun 24. päivään asti. Tänään 14.9. uusi kuu paistaa jousimiehestä.

Lisäksi hyviä uutisia kaikille niille, jotka ovat joutuneet selvittelemään dokumentteja ja paperitöitä koskevia sotkuja viimeisen kolmen viikon aikana – planeetta merkurius, joka perääntyi neitsyen merkissä, on kääntynyt suoraan liikkeeseen eilen. Viestit menevät vihdoin perille ja asiat selviävät.

Venus ja mars kulkevat vieri vieressä lähipäivinä, kun mars siirtyy venuksen seuraksi skorpionin merkkiin. Pitkään jatkunut tyylikkään hillitty vaakatunnelma sosiaalisessa elämässä ja aloitteiden tekemisessä alkaa kääntyä myöhäissyksyn tinkimättömän skorpionin suuntaan. Tapaa luotetuimpia ystäviäsi ja toimi vasta kun olet aivan varma.

1 Response to “Taivaalla tällä viikolla”


  1. 1 Maija syyskuu 14, 2010 2:30 pm

    Omalla kartallani sekä aurinko että kuu ovat muuttuvissa merkeissä (jousimies-kaksonen). Viime vuosien aikana olen muuttanut asunnosta toiseen noin kerran vuodessa ja edellinen kerta oli juuri äsken, elo-syyskuun vaihteessa. Koska muuttaminen vie paatuneimmaltakin muuttuvalta muuttajalta ylimääräistä energiaa, päivitykset ovat olleet vähissä. Nyt on taas väljempää ja neitsyen aurinkomerkkiteksti onnellisesti tekeillä just in time.

    Oletko pannut itsessäsi merkille laatusi (johtava, kiinteä, muuttuva) mukaisia toimintatapoja?

    Tämä tyttö haluaisi pysyä paikallaan vähän aikaa.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Maija

Kirjoittaja on innokas elämän opiskelija, astrologian harrastaja ja ammatiltaan kirjastosihteeri (FM).

Kalenteri

syyskuu 2010
M T W T F S S
« Aug   Oct »
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930  

Arkisto


%d bloggers like this: