Jousimiehen merkki

Jousimiehen aika ulottuu marraskuun lopulta joulukuun lopulle, talvipäivän seisaukseen asti. Pimeän vuodenajan ollessa vasta alussa realismista ei tule kuin paha mieli – parhaiten jaksaa, jos antaa tilaa optimismille, uusien näköalojen etsimiselle ja tulevaisuudenhaaveille.

Tuli-elementin merkit aloittavat kunkin vuodenaikajakson. Jousimies on ensimmäinen merkki, jossa ajattelu voi saada tilaa toiminnalta ja ihmissuhteilta ja asioita toteutetaan porukalla. Talvella syntynyt ei jäisi henkiin, jos ihmisyhteisöä ei olisi ollut ennen häntä. Niinpä hän sopeutuu kollektiiviin luontevasti ja voi olla fiksulla tavalla tavallinen omaksumalla itselleen sopivia toimintatapoja, jotka ovat jo olemassa. Jousimiehen yhteisö on usein suku. Uskonnollisuus on toinen tapa kokea olevansa osa jotain itseään suurempaa. Kaikkiin tuli-elementin merkkeihin liittyy innostusta ja kokemusta oman elämänkokemuksen erityisyydestä ja merkityksestä.

Muuttuva laatu tekee jousimiehestä levottoman. Vastapäisen merkkinsä kaksosen tapaan jousimies on loputtoman utelias, mutta toisin kuin tiedonhaluiset merkuriuksen lapset kaksonen ja neitsyt, jousimies usein haluaa ymmärtää, mistä kaikessa pohjimmiltaan on kysymys. Yhä uudet perimmäiset kysymykset ajavat jousimiestä paikasta tai tiedonlähteestä toiseen.

Jousimiehen hallitsija planeetta Jupiter antaa lahjaksi joskus tuuria, mutta ainakin iloisen mielen ja taipumuksen liioitteluun. Jupiter symboloi laajentumista ja kuvaa jousimiehen halua nähdä horisontin taa. Joskus tämä toteutuu konkreettisena maailmanmatkailuna, joskus henkisenä matkusteluna uskontojen, politiikan tai ideologian kentillä. Kaikki jousimiehet rakastavat hyvää ruokaa ja ulkoilua. Jos nautiskelu ei ole mennyt mahdottomuuksiin, muukin liikunta on yleensä tärkeää. Se on nimittäin konkreettinen tapa kehittää itseään. Pukeutumisessa jousimies suosii enimmäkseen mukavuutta ja käytännöllisyyttä ja voi kunnostautua ilmestymällä kumisaappaissa juhliin.

Jousimiehet aiheuttavat muille harmaita hiuksia suorapuheisuudellaan. He eivät ole logiikan mestareita, mutta hyvä intuitio osuu usein oikeaan ja tekee totuuksien laukomisesta vielä raivostuttavampaa. Jousimiehen heikkouksia ovat myös älyllinen ylimielisyys ja yksityiskohtien sivuuttaminen – jousimies ei näe koskaan puita, koska etsii pelkkää metsää. Tyypilliselle jouskarille on vaikeaa sitoutua asioihin tai tehdä niitä loppuun, koska seuraavan oivalluksen seuraaminen edellyttää vapautta vaihtaa maisemaa. Koska jousimiehet kuitenkin ovat pohjimmiltaan hyvää tarkoittavia koheltajia, muut yleensä pitävät heidän seurastaan.

Suomen tasavalta (6.12.1917) on aurinkomerkiltään jousimies ja vaikkapa Jean Sibelius (8.12.1865) ja Ville Valo (22.11.1976) ovat sille sopivia sankareita. Itse taas olen valinnut jouskari-idoleikseni Jane Fondan (21.12. 1937) ja Tina Turnerin (26.11. 1939), nuo mahdottomat naiset, jotka hankkiutumalla kaikkiin mahdollisiin vaikeuksiin ovat eläneet elämät, joista kannattaa kertoa.

0 Responses to “Jousimiehen merkki”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Maija

Kirjoittaja on innokas elämän opiskelija, astrologian harrastaja ja ammatiltaan kirjastosihteeri (FM).

Kalenteri

joulukuu 2010
M T W T F S S
« Nov   Jan »
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031  

Arkisto


%d bloggers like this: