Helmikuun kuukausihoroskooppi

Vesimies

Helmikuu on oma kuukautesi. Asiat luistavat hyvin niin sanojen kuin tekojenkin tasolla 23. päivään asti – voit panostaa varsinkin liikuntaan tai kirjoittamiseen.  Erityisen hauskaa tai liikuttavaa voi olla viikonlopun 21.-22.2. tienoilla. 18.-20.1. syntyneet saavat haaveilla vielä hetken.

Kalat

Vasta 20.2. jälkeen maailma on samalla aaltopituudella kanssasi. Sitä ennen ehdit käydä vaikka vanhainkodissa kylässä.  Merkin viimeisinä päivinä 19.-21.3. syntyneet saavat helmikuun aikana kokea viimeiset äkkikäänteet kaloja pitkään ravistelleessa uusien tuulien sarjassa.

Oinas

Saatat yllättää itsesi puuhaamalla uudistuksia yhteiseksi hyväksi 23.2. asti, vaikka kaverit eivät juuri muista soitella. 1.-10.4. syntyneet joutuvat ajattelemaan uudelleen hiljattain tekemiään isoja päätöksiä.  Maaliskuun oinaat voivat ottaa uudet näköalat avosylin vastaan.

Härkä

Vaikka helmikuu ei yleensä ole lempikuukautesi, olet talven mukavimmassa sosiaalisessa vaiheessa 5.-28.2. Et viitsi eikä sinun tarvitse huhkia liikaa, mutta pidät sopimuksista kiinni. Väärinkäsitykset saattavat ärsyttää 22.2. asti.

Kaksonen

Helmikuun kolme ensimmäistä viikkoa sujuvat kekseliäässä ja aikaansaavassa myötätuulessa. Sen jälkeen haaveilu voi mutkistaa niin suunnittelua kuin toteutustakin. Koko vuotta leimaa sopiva vapaa-ajan ja velvollisuuksien tasapaino.

Rapu

Tässä kuussa kohtaamiset ovat sykähdyttäviä ja vakavasti otettavia ja puolisosi on ihana.  1.-10.7. syntyneet joutuvat tarkistamaan vielä kerran, mikä heidän elämässään kestää aikaa ja minkä on aika mennä.  Kesäkuiset ravut voivat olla syvien mietteiden äärellä.

Leijona

Jos suostut sopeutumaan siihen, että on talvi, helmikuussa riittää toimintaa ja juttua. Varsinkin ihmissuhteet voivat olla esillä ja 17.-18.2. ovat erityisen tunteikkaita päiviä. Heinäkuun leijonien kannattaa tarttua uusiin ideoihin ja tilaisuuksiin, koska niitä kantaa taivaallinen myötätuuli.

Neitsyt

Tämän talven sosiaalisesti antoisin jakso on 5.-28.2., nauti kutsuista ja suloisesta elämästä.  Saatat myös ottaa käyttöön uutta tekniikkaa. Vakavampia asioita ei välttämättä tarvitse pohdiskella – ainoastaan 20.-21.9. syntyneillä on lupa yllättyä vielä kerran pidemmän uudistumisprosessin päätteeksi.

Vaaka

Vaa’at ovat vuoden 2009 lopusta asti olleet vuorossa jättämään turhat pois ja tekemään elämästään itsensä näköisen.  Tällaisina vuosina tarjoutuu usein tilaisuus tai näytön paikka, jossa kestävyys mitataan.  Helmikuussa tämä koskee varsinkin 1.-10.10. syntyneitä. Jakson sisältää keskimääräistä vähemmän juhlia tai ostoksia, mutta mukavasti puhtia ja oivalluksia.

Skorpioni

Et välttämättä ole kiinnostunut helmikuun aurinkoisista keväthangista. Et ymmärrä ihmisten talvilomajuttuja eivätkä he kuuntele mitä sinulla on sanottavaa. Odota kärsivällisesti vaikka sisällä, sillä 20.2. jälkeen maailma on taas samalla aaltopituudella kanssasi. Voit toki sitä ennenkin tavata vanhaa ystävää tai mummoa.

Jousimies

Marrasjousimiehillä on onni myötä ja tiedossa uusia näköaloja. Muillekaan helmikuussa ei ole mitään vikaa, virtaa ja järkeä riittää tavalliseen tapaan. Vilkkaan tammikuun mentyä voi viettää tavallista arkea.  Hoida kuitenkin tärkeät asiat ennen 20.2., jonka jälkeen ne saattavat mutkistua.

Kauris

Kauris on kaikkien suosikki 5.-28.2.  Vastaa kutsuihin ja osta tässä kuussa se pitkään mietitty juhlapuku tai kaunis takki.  Romantiikkakin olisi tarjolla sitä kaipaaville. 1.-10.1. syntyneet käyvät vielä kerran läpi viime kuukausina tekemiään isoja päätöksiä.  Joulukuiset kauriit saattavat olla tavallista syvämietteisempiä.

0 Responses to “Helmikuun kuukausihoroskooppi”



  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




Maija

Kirjoittaja on innokas elämän opiskelija, astrologian harrastaja ja ammatiltaan kirjastosihteeri (FM).

Kalenteri

tammikuu 2011
M T W T F S S
« Dec   Feb »
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31  

Arkisto


%d bloggers like this: